Kolme räsymattoa rullalla, sininen, oranssi/ruskea ja punainen

Tietoa minusta

Olen innokas kutoja Rovaniemeltä. Harrastus alkoi kansalaisopiston kurssilta lähes parikymmentä vuotta sitten, ja kun hankin omat kangaspuut, homma alkoi lähteä lapasesta. Nyt vintti on täynnä mattoja, ja niille pitäisi löytää hyvä koti ja mahdollisuus päästä oikeisiin töihin eli tuntumaan hyvältä jalkojen alle ja tuottamaan iloa asukkaille!

Minun mattoni syntyvät perinteiseen tyyliin. Kesät revin ja leikkaan vanhoja lakanoita ja vaatteita räsyiksi, ja talvella kudon. Joskus sorrun ostamaan tarjouksesta trikookuteita, mutta nekin ovat tekstiiliteollisuuden jämiä, joten kaikki materiaalini on kierrätettyä, uusia kotimaisia Liina-kalalankaloimia lukuun ottamatta, ja tästä tulee minulle erityisen hyvä mieli.

Galleriaa

Kiikkalaiseen mattoon uppoavat kaikkein lyhyimmätkin kuteenpätkät. Matto on ohut mutta hyvin tiivis. Kymmenet eriväriset kuteet liukuvat vaaleasta tummaan ja takaisin vesivärimäisesti.

Toispuoleisen maton kanssa saa näpertää tosissaan!

Kaksipuoleinen matto on paksu ja tukeva. Toista puolta voi käyttää kesällä ja toista talvella tai ihan miten mieleen juolahtaa.

Periaatteessa kangaspuilla voi tehdä mitä vaan, kunhan vähän pähkäilee ensin!